OLET TÄSSÄ:  

Kolumni 
Taavetinpuisto taipuu moneksi

Taavetinpuisto on herännyt talviunilta!

Varma kevään merkki on, kun Wilhelmiinan vieressä sijaitsevaan Taavetinpuistoon alkaa kokoontua ikäihmisiä ja nuorempaakin väkeä liikkumaan, kuntoilemaan ja viettämään yhteistä aikaa ystävien ja perheen kanssa. Erityisesti seniorien tarpeisiin suunniteltu Taavetinpuisto on yksi esimerkki Miina Sillanpään Säätiön kehittämistoiminnan tuloksista.

Säätiö toteutti vuonna 2009 valmistuneen Taavetinpuiston yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Kaikki sai alkunsa Ikiliikkujahankkeesta, johon säätiö sai Raha-automaattiyhdistyksen avustusta. Hankkeessa järjestimme liikuntaryhmiä ikääntyneille henkilöille ja samalla aloitimme pysyvän, turvallisen liikuntareitin suunnittelun Pikku Huopalahteen Wilhelmiinan läheisyyteen. Innostus kasvoi ja ulkomaisten esimerkkien rohkaisemina aloimme suunnitella ikäihmisille omaa senioripuistoa, jossa voisi yksin tai ryhmissä tehdä arjessa selviytymistä tukevia liikuntaharjoituksia ja tavata ystäviä. Tavoitteenamme oli rakentaa puisto, jossa liikunta on kuin leikkiä: se tuo iloa ja hyvää mieltä ikäihmisen elämään!

Puiston suunnittelu ja toteuttaminen oli vaativa ja pitkäjänteinen prosessi, jonka aikana jouduimme hiomaan monia yksityiskohtia kaavamuutoksen hakemisesta välinehankintoihin ja selkeisiin opasteisiin. Yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa sujui hyvin koko hankkeen ajan. Arvokasta tietoa saimme ikäihmisiltä, joiden mielipiteitä kuulimme useita kertoja puiston suunnittelun aikana.

Monien vaiheiden jälkeen valmistui viihtyisä ikäihmisten kohtaamispaikka, Taavetinpuisto. Puiston yhteydessä on puolen kilometrin pituinen Ikiliikkuja-kävelyreitti, joka on varustettu suurimmalta osalta kaiteilla. Sekä puistossa että kävelyreitillä on useita penkkejä levähtämistä varten.

Taavetinpuistossa ikäihmiset voivat tehdä turvallisilla liikuntavälineillä tasapaino- ja lihasvoimaharjoituksia. Puistossa on myös liikuntavälineitä, jotka soveltuvat henkilöille, joiden toimintakyky on jo heikentynyt tai jotka käyttävät pyörätuolia. Hankkeessa työskennellyt fysiorerapeutti Ulla Arifullen-Hämäläinen laati ohjeet liikuntaharjoituksia varten. Olemme myös järjestäneet keväisin ja syksyisin maksutonta opastusta liikuntavälineiden käyttöön.

Taavetinpuisto kokoaa yhteen kävijöitä vauvasta vaariin. Puistoa käyttävät myös lähialueen palvelutalot ryhmäliikuntaan. Säätiön omassa Kohtaamisia kotikulmilla -hankkeessa puistolla on keskeinen merkitys tapahtumapaikkana.

Taavetinpuistosta on tullut esimerkkikohde myös muille vastaavien puistojen suunnittelijoille. Olemme esitelleet puistoa muun muassa lukuisien eri kuntien edustajille. Kansainvälisestikin se on herättänyt kiinnostusta: puistoon on käynyt tutustumassa joukko suurten eurooppalaisten sanomalehtien toimittajia ja siitä tehtiin ohjelma Taiwanin televisioon. Kaiken kaikkiaan Taavetinpuisto on hyvä esimerkki kehittämistoiminnasta, josta jää pysyvä tulos. Se on esimerkki myös onnistuneesta yhteistyöstä kaupungin kanssa, sillä puisto on nykyisin Helsingin kaupungin ylläpitämä julkinen puisto. Eikä kehittämistyö ole vielä ohi. Meillä on uusiakin suunnitelmia Taavetinpuiston kehittämiseksi. Mutta ne ovatkin jo uuden jutun aihe…

Eija Sorvari
Eija Sorvari
säätiönjohtaja
MIINA SILLANPÄÄN SÄÄTIÖ, Taavetti Laitisen katu 4, 00300 HELSINKI, toimisto (09) 473 4721, faksi (09) 473 47 222
verkkovaraani, 2008