
Proud Age -hanke tähtää vanhuuden arvostukseen yhteiskunnassa
Proud Age -hankkeessa ikääntymistä korostetaan uudenlaisena mahdollisuutena sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Vanhuus on luonnollinen ja mahdollisuuksia täynnä oleva elämänvaihe, johon voi sisältyä sekä aktiivista yhteiskunnallista osallistumista että mm. monipuolista senioriyrittäjyyttä. Hankkeen taustalla on työyhteisövalmentaja Anna Pylkkänen, joka on koonnut mukaan hankkeeseen lukuisia yhteistyökumppaneita. Miina Sillanpään Säätiön lisäksi Proud Ageen osallistuvat mm. Mehiläinen, Tapiola-ryhmä, Raisio Oyj ja Sipoon kunta. Hankkeen suojelija on ministeri Stefan Wallin.
Proud Age -hanke käynnistyi 5.5.2011 Tapiola-ryhmän auditoriossa pidetyssä seminaarissa, jossa esiintyivät mm. professori Alf Rehn, tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen, taiteilija Aira Samulin, kansanedustaja Mikael Jungner ja Suomen ensimmäiseksi ProudAge-kunnaksi julistautuneen Sipoon vanhustyön päällikkö Helena Räsänen. Säätiönjohtaja Eija Sorvari esitteli tilaisuudessa Miina Sillanpään Säätiön ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseen kohdistuvaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa.
ProudAge-hankkeeseen sisältyvät osiot ovat asennekampanja, innovaatiot, senioritalous ja koulutus.
Avajaisten aikaan ilmestyi ensimmäinen ProudAge-lehti, joka osaltaan tukee hankkeen tavoitteita. Lehti on luettavissa sähköisesti osoitteessa
http://proudage.smartpage.fi/proudage/. ProudAge-lehden seuraava numero ilmestyy loppuvuodesta.
”Proud Age on vanhustyön visionääristä vallankumousta arvokkaan vanhuuden puolesta. On aika nähdä rypyt kauniina, tehdä vanhustyöstä haluttu ja luoda Suomelle uusia menestystarinoita ikääntyneiden hyvinvointia tukemalla” (hankkeen luoja Anna Pylkkänen)