Keko-valmennus on terveyttä ja hyvinvointia edistävä elintapavalmennus työikäisille kehitysvammaisille henkilölle ja heidän ohjaajilleen. Hakuaikaa on jatkettu kahden viimeisen ryhmäajankohdan osalta, joten vielä ehdit hakea mukaan ryhmäsi kanssa. Tehdään yhdessä muutos kohti terveempää arkea! 

 

Valmennuksen tavoitteena on kehitysvammaisten henkilöiden terveysriskien väheneminen sekä terveyden ja toimintakyvyn koheneminen. Keko-valmennuksessa keskeistä on omien vahvuuksien tunnistaminen sekä ryhmän, ohjaajien ja lähipiirin muutoksia tukeva ja kannustava asenne. Valmennuksen hyvinvoinnin kehyksen teemat ovat: ravitsemus, liikunta, aivojen treenaaminen, henkilökohtainen hygienia ja uni.

 

Valmennukseen haetaan mukaan kahdeksan kehitysvammaisen aikuisien ja kahden ohjaajan ryhmänä. Hakijoina voivat olla esimerkiksi työ- ja toimintakeskukset tai asumisyksiköt. Monipuolinen Keko-valmennus kestää reilun vuoden sisältäen kaikille osallistujille kaksi lähijaksoa (4+2 päivää) osallistujien kotipaikkakunnalla.

 

Seuraaviin ajankohtiin voi hakea 30.3. asti. Täytämme paikat hakujärjestyksessä.

Keko 95: 1.)23.–26.5.23 sekä 2.) 4.–5.10.23
Keko 96: 1.) 6.–9.6.23 sekä 2.)11.–12.10.23

Katso tarkemmat tiedot Keko-valmennuksesta ja hakemisesta tästä.

 

Lisätietoa Keko-valmennuksesta nettisivuiltamme sekä
kehittäjä Ulla Arifullen-Hämäläiseltä:
ulla.arifullen-hamalainen@miinasillanpaa.fi tai puh. 050 5665 327
(lomalla 20.–28.3.)