Kevään kehitysvammaisten aikuisten Keko-kuntoutusryhmien anti on ollut monipuolista ja innostavaa. Lue otteita ohjaajien päiväkirjamerkinnöistä.

 

1.4.2019

Vuoden 2019 ensimmäinen Keko -kuntoutusryhmä oli Helsingissä maaliskuun viimeisellä viikolla. Sää suosi mukavasti ulkoliikuntaa. Monet ryhmäläiset valitsivatkin sauvakävelyn suosituimmaksi liikuntalajiksi. Mutta ehdimme myös kuntosalille, ulkoliikuntapuistoon, tasapainoradalle, vesijumppaan…

Kuntoutuksen yhtenä tavoitteena on, että oma päivittäinen aktiivisuus lisääntyy ja jokaiselle löytyisi mukavia uusia liikuntamuotoja, joita harrastaa hymy huulilla. Se, että pääsee kokeilemaan, vie asiaa eteenpäin!

 

15.4.2019

Keko -kuntoutuksen yhtenä tavoitteena on se, että osallistujat saavat tietoa ja motivoituvat muuttamaan ruokailutottumuksiaan terveellisempään suuntaan. Tukea oikeanlaisille valinnoille löytyi muun muassa lautasmallista ja ruokakolmiosta. Terveellisiä valintoja tuli harjoiteltua päivittäin yhteisillä ruokailuhetkillä ja kivastihan värejä löytyikin lautasilta. Päivän aikanahan olisi hyvä saada syödyksi viittä eri väriä kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Yhdessä oli mukava pohtia myös sitä, mitä voi ja kannattaa syödä päivittäin ja mitä harvemmin. Monia yllättikin se, miten paljon sokeria limut ja muut herkut oikeasti sisältävät. Oikeanlaiset ruokailutottumukset heijastuvat varmasti hyvään oloon ja terveyteen.

 

17.4.2019

”Tänään oli yksi onnistuneimmista KEKO-ryhmistä, avointa ja koskettavaa keskustelua itsetunnosta, luottamuksesta, ystävyydestä…” Keko-kuntoutuksessa käsitellään monipuolisesti eri teemoja terveyteen, arkeen ja hyvinvointiin liittyen. Tutustu myös ohjaaja Annamari Oksasen kirjoitukseen Keko-kuntoutuksesta eväitä myös seksuaalisuuteen.

 

18.4.2019

Keko -kuntoutuksessa saa tärkeää tietoa myös suun terveydestä. Harjoittelimme harjaustekniikkaa ja tutustuimme erilaisiin tapoihin puhdistaa huolella hammasvälit, sillä siihen ei pelkkä harjaus riitä. Säännöllisellä ateriarytmillä on iso merkitys suunterveydelle – ja myös sillä, mitä suuhun vie. Napostelu pitkin päivää on haitallisinta hampaille. Pohdimme myös suunterveyden kannalta hyviä ja huonoja ruokailuvalintoja. Saimme ajankohtaista tietoa Helsingin hammaslääketieteen neljännen vuosikurssin hammaslääkäriopiskelijoilta. Kiitos heille!

 

Lisätietoa
Miina Sillanpään Säätiö on toteuttanut kehitysvammaisten aikuisten henkilöiden terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen tähtäävää Keko-kuntoutusta jo vuodesta 2001 lähtien. Hankkeen yhteistyökumppaneina on mm. Kehitysvammaliitto ry.