Helsingin kaupungin myöntämä jatkorahoitus mahdollistaa Kunnon Kaveri -hankkeen jatkumisen neljännelle hankekaudelle 2024–2025. Toimintaa pyritään keskittämään entistä kohdennetummin toimintakykynsä kannalta liian vähäisesti liikkuviin länsihelsinkiläisiin senioreihin.

 

Ihmisiä jumppaamassa puistossaTavoitteena on edelleenkin löytää ja innostaa uusia 65+ ikäisiä liikkeelle ryhmiin harjoittelemaan mm. tasapainoa, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Ryhmätoimintaa toteutetaan ennalta tutuissa paikoissa, kuten seurakuntien tiloissa ja esimerkiksi Konala-seuran tilassa kauppakeskus Ristikossa. Uutena toimintona kaavaillaan Kannelmäen kirjastossa toteutettavaa matalan kynnyksen liikkumisryhmää. Kynnystä ryhmään osallistumiselle madaltaa tuttu paikka, jossa asioidaan monesti muutenkin vapaa-ajalla tai se on lähellä kotia. Lisäksi ryhmään on helppo tulla, koska erityisiä liikuntavarusteita tai -taitoja ei tarvita.

 

Kunnon kaverissa kaavaillaan myös yhteistyön lisäämistä Helsingin kaupungin Liikuntapalveluiden ja sen kouluttamien vapaaehtoisten liikuntaluotsien kanssa. Liikuntaluotsit pääsevät ohjaamaan Kunnon Kaveri -ryhmiä ja tietysti myös samalla itse liikkumaan ja oppimaan uutta liikuntaan liittyen. Myös oppilaitoksille tarjoamme hankkeessa oppimisympäristön, jossa opiskelijat pääsevät toteuttamaan pienimuotoisia tapahtumia ja projekteja sekä ohjaamaan ryhmiä. Vapaaehtoisten vertaisohjaajien sekä opiskelijoiden osuus elävöittää hankkeen toiminnan sisältöä ja tuo uusia näkökulmia toimintaan.

 

Kunnon Kaveri 2024 kesän aikatauluKesätoiminta aloitetaan toukokuun lopulla. Liikumme pääasiassa ulkona kirkkojen pihoilla sekä liikuntapuistoissa.

 

Kesän ryhmiä ohjaa Kunnon Kaveri -hankekoordinaattorin lisäksi 4H-yhdistyksen liikuntatsempparit. He ovat 4H-yhdistyksen ja Kunnon Kaveri -hankkeen yhdessä kouluttamia nuoria, jotka työllistyvät ikäihmisten henkilökohtaisiksi liikuntakavereiksi ja kesäisin he ovat päässeet myös ohjaamaan ryhmiä.

 

Liikuntatsempparit ohjaavat kesällä Munkkiniemen ja Riistavuoren palvelukeskuksen ryhmiä sekä Munkkivuoren kirkon pihajumppaa.

 

Syksyn aikataulu starttaa 12.8. ja aikataulu päivitetään hankesivulle kesän aikana.

 

Liikuskelu ja hyvä seura on palautekyselyiden mukaan toiminut suunnitellusti:

”Jaloissa on enemmän voimaa, notkeus lisääntynyt.”

”Nivelrikon haitta kävelyssä vähentynyt, selkäkipu vähentynyt ja mieliala noussut.”

”Muodostui ryhmä, käydään yhdessä syömässä jumpan jälkeen.”

”Olo on parempi joka tavalla!”

 

Tervetuloa mukaan niin tutut kuin uudet kasvot! Erityistaitoja- tai varusteita et Kunnon Kaveri -toiminnassa tarvitse: tulet omana itsenäsi, teet sen verran mikä tuntuu sopivalta. Hyvä olo ja hymy on taattu. Kesän aikataulu starttaa 27.5. Lue lisää kesän ohjelmasta ja tutustu Kunnon kaveri -toimintaan hankesivulla!

 

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Anne Luhtala, hankekoordinaattori, puh. 044 3289 100, anne.luhtala@miinasillanpaa.fi