Jaetaanko koppakonstit sivupalkki 262

Ensimmäinen vapaaehtoisvoimin toimiva Neuvokkaiden naisten ryhmä on käynnistynyt tänä syksynä Kuopiossa, Petosen asuinalueella. Pitkälahti-Petosen asukasyhdistyksen asukastuvalla kokoontuvan ryhmän puuhanaisena on kotiäiti Sari Raitakari, joka innostui ryhmän perustamisesta nähtyään lehti-ilmoituksen Leppävirran ryhmästä. Hän oli jo pitkään kaivannut mielekästä tekemistä kodin ulkopuolella, oltuaan yli kolme vuotta lasten kanssa kotona.

 

Sari toivoo, että ryhmästä muodostuisi paikka, jossa osallistujat kokisivat luontevaksi jakaa sekä kepeitä että kipeitä asioita. Toiveena on, että osallistujat saisivat toisiltaan vinkkejä oman arjen helpottamiseen tai uuden elämänsisällön luomiseen. Kotiäidin arjessa vinkit pienellä rahalla elämiseen ja konstit arkiaskareiden toteuttamiseen ovat niin ikään olennaisia. Sari kokeekin, että ryhmän ohjaaminen antaa paljon myös hänelle itselleen:

”Odotan, että pääsemme suunnittelemaan ja tekemään mukavia juttuja yhdessä. Odotan myös oppivani paljon sekä osallistujilta että ryhmän ohjaajana toimimisesta.”

 

Kuopion Neuvokkaiden naisten ryhmässä vieraili paikallisen Marttayhdistyksen puheenjohtaja. Ryhmäkerralla käsiteltiin ravitsemusta ja ruokailua. Keskustelunaiheina olivat mm. ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi pienillä valinnoilla, tähteiden käyttö ja syksyn ruokaherkut. Muistoja heräsi esimerkiksi mykysopasta ja perunapuurosta.
Kuopion Neuvokkaiden naisten ryhmässä vieraili paikallisen Marttayhdistyksen puheenjohtaja. Ryhmäkerralla käsiteltiin ravitsemusta ja ruokailua. Keskustelunaiheina olivat mm. ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi pienillä valinnoilla, tähteiden käyttö ja syksyn ruokaherkut. Muistoja heräsi esimerkiksi mykysopasta ja perunapuurosta.

Kuopion ryhmän käynnistäminen alkoi vauhdilla, kun maksuton tila löytyi helposti. Ilmainen lehti-ilmoitus Petosen paikallislehdessä poiki pari ensimmäistä osallistujaa. Ryhmän täyteen saaminen osoittautui kuitenkin odotettua hankalammaksi. Ilmoitustauluilla, esimerkiksi paikallisessa ostoskeskuksessa, kirjastossa, asukastuvalla ja terveyskeskuksessa, esillä olleet ilmoitukset eivät tavoittaneet osallistujia. Kuopion ryhmä toimiikin oivallisena esimerkkinä siitä, minkälaisia haasteita vapaaehtoisen aloitteesta käynnistyvä ryhmä kohtaa. Kuinka tavoittaa potentiaaliset osallistujat, kun ei ole rahallisia resursseja esimerkiksi useampiin, maksullisiin lehti-ilmoituksiin? Kiinnittävätkö pienet paperilappuset kauppojen ilmoitustauluilla mahdollisten ryhmäläisten huomion?

 

Neuvokkaiden naisten ryhmätoimintamallia hahmotellaan kirjalliseen muotoon.  Ensimmäinen versio on valmistumassa syksyn aikana. Vapaaehtoisten, kuten vaikkapa Sarin, kokemukset mallin hyödyntämisestä ovat äärimmäisen tärkeitä. Myöhemmin valmistuvaa ryhmätoiminnan käsikirjaa voivat hyödyntää jatkossa myös muut ryhmän ohjauksesta kiinnostuneet vapaaehtoiset ja organisaatiot.