Kansallisesti ja kansainvälisesti kehitetään vilkkaasti kotona asuvien ikäihmisten päivittäistä selviytymistä tukevia toimintamalleja. Odotukset teknologian ratkaisuvoiman suhteen ovat korkealla ja markkinoille onkin ilmestynyt lukuisia turvallisuuteen sekä aktiivisuuden ja hyvinvoinnin yksittäisten osa-alueiden seurantaan kehitettyjä sovelluksia. Teoriaperusteisia ikäihmisen päivittäisen toimintakyvyn ja sen muutosten laaja-alaiseen seurantaan tarkoitettuja kokonaisratkaisuja ei kuitenkaan ole saatavilla.

 

SH35 Muistiluuri uutinen Kuntoutuksen kehittäminenJuuri päättyneessä Bewell Happy -yhteistyöprojektissa selvitettiin miten teknologian avulla voidaan havaita ikäihmisen toimintakyvyn muutoksia hänen kotiympäristössään. Projekti toteutettiin vuosina 2014–2016 osana Tekesin tukemaa SHOK Digile Oy:n D2I-tutkimusohjelman Bewell -hanketta, jonka tavoitteena oli aktivoida suomalaisen tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia hyvinvointipalvelujen ja aktiivisen ikääntymisen alueilla. BeWell Happy -projektiin osallistuivat yritysorganisaatiot Benete Oy, BLC Protie Oy, Capitis Control Oy ja Mediconsult Oy, tutkimuslaitokset Jyväskylän yliopisto ja VTT Oy sekä yleishyödyllisenä toimijana Miina Sillanpään Säätiö.

 

Bewell Happy -projektissa keskityttiin kotona asuvien ikäihmisten arjen rutiinien hahmottamiseen ja toimintakyvyn muutosten tunnistamiseen teknologian keinoin. Ikäihmisten ja heidän toimintaympäristönsä tarkastelu perustui elämäkeskeisen suunnittelun teoriaan (Life-Based Desing), jota täydensi maailman terveysjärjestön toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksen (International Classification of Funtioining, Disability and Health) laaja-alainen ymmärrys toimintakyvystä. Projektin lähtökohtana oli monitieteinen ja luova yhteiskehittäminen, johon korvaamattoman panoksensa toivat projektiin osallistuneet ikäihmiset ja heidän läheisensä.

 

VAE_10 YS artikkelikuvaBewell Happy -projekti vahvisti käsitystä, että uusien tieto- ja viestintäteknologiaan pohjautuvien ratkaisujen avulla on mahdollista tukea ikäihmisten päivittäistä selviytymistä. Seuranta- ja mittausteknologiaa hyödyntäen voidaan kehittää ratkaisuja, jotka seuraavat huomaamattomasti ja luontevasti ikäihmisen toimintakykyä ja sen muutoksia tutussa kotiympäristössä. Oleellista on, että toimintakyvyn heiketessä avun tarve tunnistetaan luotettavasti, jolloin tarkoituksenmukaiset tukitoimet voidaan tarjota riittävän ajoissa. Tämä edellyttää puolestaan ikäihmisen toimintakyvyn ja päivittäisten rutiinien teoriaperustaista ymmärrystä. Teknologia hyödyntävien toimintamallien ja ratkaisujen onnistunut kehittäminen edellyttää myös vastuullisuutta ja eettistä hyväksyttävyyttä. Tämä on mahdollista silloin, kun yhteiskehittämisen lähtökohtana on ikäihmisen hyvä elämä ja palvelujen käyttäjien ja sidosryhmien ääni tulee kehitystyössä riittävästi kuulluksi.

 

BewellHappy -projekti vahvisti suuntaa, johon kehittämistyötä on perusteltua ohjata tulevaisuudessa: käyttäjälähtöisten ikäteknologiaa hyödyntävien ratkaisujen ja palvelujen on syytä perustua monialaiseen kehittämisosaamiseen, jossa osaamista jaetaan ja kehitetään yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Eettisesti kestävän ikäteknologian tulee edistää ikäihmisen hyvää elämää, kuten Miina Sillanpään Säätiön hallituksen jäsen Merja Mäkisalo-Ropponen toteaa blogi-kirjoituksessaan.

 

MSS_VAE_21 Ropponen 350BeWell Happy -hankkeen loppuraportti Anni ja Onni – Huomaamaton teknologia arjen apuna julkaistaan painettuna ja sähköisenä versiona elokuussa 2016 Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarjassa. Olet tervetullut mukaan Annin ja Onnin matkalle, jossa kuvataan arkea, jota ikäteknologian kehittäjien tulisi ymmärtää ja joka luo perustan palvelujen vaatimusmäärittelylle.