Vuoden 2019 Keko-kuntoutuksessa vahvistetaan ohjaajien roolin merkitystä kuntoutujien elämäntapamuutoksien tukemisessa. Me otamme sparraajan roolin ja haastamme aktiivisesti kuntoutujien omia ohjaajia kehittämään toimintaympäristöään. Ohjaajilla on arvokasta tietoa kuntoutujien arjesta, joka ei välttämättä aina tue terveellisiä elämäntapoja. Ulkopuolisen on ehdottomasti helpompi lähteä kyseenalaistamaan totuttuja rutiineja. Ensimmäisellä jaksolla suuntaamme ajatukset mielikuvaharjoituksen kautta hetkeen, jossa kuntoutuksen tavoitteet on täydellisesti saavutettu. Ohjaajille suunnatun rakentavan sparrauskeskustelun avulla rakentuu konkreettinen suunnitelma Keko-kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Ohjaajat ovat keskeisessä roolissa kuntoutuksen onnistumisessa. Loistavinta on kuulla, kun ohjaajien innostus elämäntapamuutoksien tukemisessa on siirtynyt osaksi työyhteisöä. Juuri näihin haasteisiin haluamme antaa tukemme. Monet kuntoutukseen osallistuvat tarvitsevat ohjaajien kannustusta, sillä läheiset eivät välttämättä ole säännöllisesti läsnä arjen touhuissa. Unohtaa ei saa myöskään oman esimerkin voimaa eli skarppina pitää olla myös omissa arjen valinnoissa.

 

Vaikka kuntoutukseen osallistuu ryhmää kohden vain kaksi ohjaajaa, niin roolista riippumatta kaikki kehitysvammaisen kuntoutujan elämässä läsnä olevat aikuiset ovat tukena elämäntapamuutoksessa.  Positiivista henkeä ja tukea on tärkeä pitää yllä koko kuntoutuksen ajan ja sen jälkeenkin. Jokainen elämäntapamuutoksen kanssa kamppaileva tarvitsee vierellensä kulkijan.

 

Tutustu myös tarinaan Keko-kuntoutujasta, jonka kurssille osallistuminen paransi samalla koko perheen hyvinvointia.

 

Miina Sillanpään Säätiö on toteuttanut kehitysvammaisten aikuisten henkilöiden terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen tähtäävää Keko-kuntoutusta jo vuodesta 2001 lähtien. Keko-kuntoutus on tarkoitettu työikäisille kehitysvammaisille henkilöille sekä heidän omille ohjaajilleen.