Vuonna 2017 Kuntoutuksen uudistamiskomitea teki kuntoutuksen uudistamiseksi yhteensä 55 ehdotusta, joiden mukaisesti kuntoutusta on kehitetty viime vuosina. Joulukuussa 2022 sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema opas Valtakunnalliset lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamisen perusteet - Opas sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja kuntoutuksen parissa työskenteleville on osa meneillään olevaa kuntoutuksen uudistamistyötä. Opas on tarkoitettu ensisijaisesti hyvinvointialueen terveydenhuollon ammattihenkilöille sekä tietolähteeksi muille kuntoutuksen parissa työskenteleville, lääkinnällistä kuntoutusta tarvitseville ja opiskelijoille.

Oppaan tavoitteena on yhtenäistää lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamista, selkeyttää ja yhtenäistää käytäntöjä ja kuntoutuksen vastuunjakoa sekä tukea kuntoutuksen suunnittelua ja ohjata oikea-aikaisen kuntoutuksen järjestämisessä. Oppaan läpileikkaavana periaatteena on kuntoutujalähtöisyys, jolla vahvistetaan kuntoutujan osallisuutta kuntoutuksen kaikissa vaiheissa, kuten kuntoutustarpeen arvioinnissa, tavoitteiden asettamisessa, kuntoutuksen suunnittelussa ja seurannassa. Laajan oppaan kokonaisuuteen sisältyvät mm. eri ikäryhmien lääkinnällinen kuntoutus, terapiat, kuntoutuksen johtaminen ja kehittäminen sekä kuntoutukseen liittyvä säädösperusta.

Oppaan laadinnassa on ollut mukana suuri joukko kuntoutuksen asiantuntijoita eri puolilta Suomea mm. terveydenhuollosta, yliopistoista ja järjestöistä. Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja Eija Sorvari toimi ikääntyneiden kuntoutuksen työryhmän puheenjohtajana.

Ikääntyneiden kuntoutuksen asiantuntijaryhmä korostaa oppaassa ikääntyneiden ihmisten toimintakyvyn seurannan tärkeyttä eri tilanteissa, joissa sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kohtaavat ikääntyneitä ja varhaista puuttumista havaittuihin muutoksiin. Riittävän aikainen ja tehokas kuntoutus mahdollistaa ikääntyneelle itsenäisen ja omatoimisen elämän. Kuntoutus parantaa toipumista akuutin sairauden tai vamman jälkeen, auttaa ennaltaehkäisemään tai hidastamaan toimintakyvyn heikentymistä ja vähentää muun muassa kaatumisriskiä. Ikääntyneiden kuntoutuksen työryhmä korostaa, että kuntoutus on turvattava myös asumispalvelujen piirissä oleville henkilöille ja esimerkiksi muistisairaille. Toimitusjohtaja Sorvari oli jäsenenä aiemmin myös Kuntoutuksen uudistamiskomiteassa.

Opas on luettavissa verkossa osoitteesta:

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164488/STM_2022_17_J.pdf