Yleiskatsaus
Tietoa meistä
Ajankohtaista
Kehittäminen ja toiminta
Miina Sillanpään Tulevaisuusakatemia
Vaikuttaminen
Tietopankki
Lue ajankohtaiset uutiset Säätiön TKIO-toiminnasta ja monipuolisesta vaikuttamistyöstä mm. ikääntyneiden kuntoutuksen uudistamiseksi.
Tunne voimavarasi -hankkeen seminaarin uutiskooste ja aineistot on julkaistu. Tallenteet ovat katsottavissa 15.4. asti.
Harjulan Setlementti ry ja Miina Sillanpään Säätiö sr keräävät tietoa senioreiden kokemasta turvattomuudesta kyselyllä, joka on täytettävissä 3.4. asti.
Vietämme Aivoviikkoa jälleen viikolla 11, teemana on Ajattele aivojasi – mieti muistiasi. Lue Muistipuiston vinkit mielen hyvinvointiin sekä aivojen aktivointiin musiikin avulla.
”Ihanaa päästä liikkumaan ja tavata muita ihmisiä. Minä elän jälleen”, totesi Kunnon kaveri -toiminnan ryhmäliikunnan osallistuja.
Monet omaishoitajat kokevat jäävänsä yksin, eivätkä saa sellaista tukea, mitä tilanteessaan kaipaisivat. On tärkeää, että palveluita kehitetään, unohtamatta omaishoitajan henkistä hyvinvointia ja jaksamista.
Voimaa ikämiesten arkeen -ryhmäläinen asian kiteytti: ”Hyvä kun tällaista ryhmätoimintaa on. Yksinäisyyteen kun käpertyy, niin se on huono juttu”.
Uudessa yhteistyöhankkeessa tuetaan 40–65 vuotiaiden läheishoivaajien työssä jaksamista ja ehkäistään uupumista, minkä työelämän ja läheishoivaajaroolin yhteensovittaminen voi aiheuttaa.
Voimaa läheishoivaajien työssä jaksamiseen -hankkeessa tuetaan 40–65-vuotiaiden läheishoivaajien työssä jaksamista ja ehkäistään uupumista.
”Hyvän ikääntymisen etsijät” on eläkeläisille suunnattua ryhmätoimintaa, joka pyrkii kartoittamaan ikääntyneiden käsityksiä hyvästä elämästä. Tule mukaan toimintaan!
Uusi hankkeemme toteuttaa ikääntyville kohdistettua asumiseen liittyvää neuvontaviestintää ja materiaalia sekä lisää tietoisuutta asumiseen liittyvistä kysymyksistä.
Hyvinvoinnin portaat -malli esittelee yhteistyötä ja toiminnan merkitystä. Voimavarakeskeinen ryhmän vertaistuki, yhdessä tekeminen sekä osallistumisen kokemukset tuovat merkityksellisyyttä elämään ja mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen.
Aluevaaliteemamme painottavat alueellisen yhteistyön merkitystä sekä oikeutta laadukkaisiin ja vaikuttaviin palveluihin ikääntyvien hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö on kutsunut Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtajan Eija Sorvarin ikääntyneiden kuntoutusta valmistelevan pienryhmän puheenjohtajaksi.
Wilhelmiinan uusi palvelukoti tarjoaa asukkailleen ensiluokkaiset tilat keskellä Helsinkiä, mutta silti aivan Keskuspuiston upeiden ulkoiluympäristöjen vieressä.
Kunnon kaveri -toimintaa on kehitetty yhteistyöverkostoja laajentamalla ja vapaaehtoisten vertaisohjaajien voimin. Palautteen perusteella hankkeen tavoitteet on saavutettu menestyksekkäästi.