SenioriKamu-hankkeen viimeinen toimintavuosi on käynnissä. Maksuton toiminta on mahdollistanut merkityksellisiä kohtaamisia, lisännyt arjen turvallisuutta ja luonut ystävyyksiä, jotka kantavat myös tulevaisuuteen.

SenioriKamu-toimintaan osallistuneita pöydän ääressä.

Miina Sillanpään Säätiön koordinoima SenioriKamu-hanke on yhdistänyt yksin kotona asuvia ikääntyneitä ja vapaaehtoisia kamupareiksi vuodesta 2023 lähtien. Itä- ja Koillis-Helsingissä sekä Lahdessa toteutettu toiminta on lievittänyt osallistujien yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteita sekä vahvistanut osallisuuden kokemusta.

Hankkeen aikana muodostettiin yhteensä 76 kamuparia. Toiminnan lähtökohtana olivat ikääntyneiden sekä vapaaehtoisten yksilölliset toiveet ja tarpeet. Kamuparit tekivät yhdessä molempia kiinnostavia asioita, ja kumpikin sai olla juuri sellainen kuin on. Kamuparit tapasivat noin viikoittain ja viettivät aikaa muun muassa jutellen, kävellen ja kahvitellen.

Sekä ikääntyneet että vapaaehtoiset kokivat SenioriKamu-toiminnan luotettavaksi ja rennoksi. Selkeä toimintamalli sekä hanketyöntekijöiden tuki mahdollistivat sen, että ystävyyttä voitiin rakentaa omassa tahdissa ja omalla tavalla.


Seuraa, turvaa ja osallistumisen mahdollisuuksia

SenioriKamu-hankkeen toiminnassa oli mukana yhteensä 104 ikääntynyttä henkilöä. Tavoitteena oli, että 70 prosenttia ikääntyneistä osallistujista kokee yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteidensa lievittyneen sekä osallisuutensa vahvistuneen.

Tulokset ovat vaikuttavia: neljä viidestä (80 %) ikääntyneestä koki yksinäisyyden tunteidensa lievittyneen. Vastaavasti yli puolet (63 %) ikääntyneistä koki turvallisuuden tunteensa lisääntyneen ja osallisuutensa vahvistuneen.

SenioriKamu-toiminnan hyödyt näkyivät ikääntyneiden arjessa esimerkiksi rohkeutena ja kiinnostuksena osallistua aiempaa aktiivisemmin oman kodin ulkopuoliseen toimintaan. Toiminta oli tuonut arkeen uudenlaista sisältöä sekä toveruutta oman perheen ulkopuolelta.


Vapaaehtoisuudesta hyvinvointia

SenioriKamu-hankkeen lisätavoitteena oli valmentaa yhteensä 62 vapaaehtoista, joista neljä viidestä (80 %) jatkaisi vapaaehtoistoiminnassa valmennuksen jälkeen. Valmennuksella haluttiin vahvistaa vapaaehtoisten kohtaamistaitoja sekä valmiuksia toimia ikääntyneiden ja muiden vapaaehtoisten kanssa.

Hankkeessa valmennettiin yhteensä 83 vapaaehtoista, joista kolme neljästä (75 %) jatkoi vapaaehtoistoiminnassa. Suurin osa (87 %) valmennetuista koki kohtaamistaitojensa vahvistuneen, ja lähes kaikki (97 %) kokivat saaneensa paremmat valmiudet kohdata ikääntyneitä.

Vapaaehtoisuus ei ole vain antamista. SenioriKamu-vapaaehtoiset saivat toiminnasta myös itse seuraa, hyvää mieltä ja uusia näkökulmia elämään. Ennen kaikkea vapaaehtoisena toimiminen oli vahvistanut tunnetta omasta merkityksellisyydestä.


Ihmiset esiin ja oma ääni kuuluviin

SenioriKamu-toimintaa.

Ihmisten yhteen saattamisen ja vapaaehtoisten valmentamisen lisäksi SenioriKamu-hankkeessa haluttiin tuoda kotona yksin asuvien ikääntyneiden ääni kuuluviin. SenioriKamu-toimintaa kehitettiin osallistujapalautteen pohjalta, ja osallistujien aitoja kokemuksia nostettiin esiin muun muassa sosiaalisessa mediassa.  

Hankkeen näkyvin tuotos, Pieniä tekoja, isoja asioita -valokuvanäyttely, esittelee kahdeksan kamuparin tarinan kuvien, tekstin ja äänen kautta. Näyttely on tuonut onnistuneesti esiin ikääntyneiden näkemyksiä ja haastanut mielikuvia vanhuudesta.

SenioriKamu-hankkeen aikana järjestettiin myös noin 20 toivetapahtumaa, jotka perustuivat osallistujien omiin toiveisiin. Ohjelmassa oli muun muassa ulkoilua, museokäyntejä, pelejä sekä osallistavia teatteri- ja musiikkiesityksiä. Lisäksi hanke tuki kamuparien kahdenkeskisiä elämyksiä, ja moni kävi yhdessä esimerkiksi elokuvissa.  

Lue lisää SenioriKamu-hankkeen toiminnasta ja tuloksista juuri julkaistusta loppuraportista.

SenioriKamu-hankkeen kuvaus ja tulokset on koottu myös Innokylään.

SenioriKamu on Miina Sillanpään Säätiön ja Harjulan Setlementin yhteishanke, jota Miina Sillanpään Säätiö koordinoi. Hanketta tukee Sosiaali- ja terveysministeriö.