Yleiskatsaus
Tietoa meistä
Ajankohtaista
Kehittäminen ja toiminta
Miina Sillanpään Tulevaisuusakatemia
Vaikuttaminen
Tietopankki
Lue ajankohtaiset uutiset Säätiön TKIO-toiminnasta ja monipuolisesta vaikuttamistyöstä mm. ikääntyneiden kuntoutuksen uudistamiseksi.
Toiminnan taloudellinen arviointi on tärkeää myös kolmannen sektorin toimijoille ja osoittaa hyödyt.
Työssä käyvien läheishoivaajien tueksi toteutettavan yksilö- ja ryhmätoiminnan lisäksi tulossa on tapahtumia, webinaareja ja väliseminaari.
Luontolähtöiset menetelmät tulee ottaa systemaattisesti ja suunnitelmallisesti myös osaksi iäkkäiden palveluita sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää työtä.
Haluatko olla mukana kehittämässä vapaaehtoistoimintaa ja etsivää vanhustyötä? Hankkeessa valmennetaan vapaaehtoisia henkilöitä SenioriKamuiksi ikäihmisille ja järjestetään toivetapahtumia tuomaan arkeen mielekästä sisältöä ja tekemistä.
Kolmannella hankekaudella Kunnon kaverin toiminnassa säilyy edellisiltä vuosilta tuttuja elementtejä, mutta mukaan tulee myös uusia yhteistyötahoja ja toiminnan muotoja.
Soile Kuitunen siirtyy Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtajaksi Eija Sorvarin jäädessä eläkkeelle syyskuussa. Tutustu Soileen ja hänen ajatuksiinsa TKI-toiminnasta. Toivotamme Soilen lämpimästi tervetulleeksi säätiölle!
Anu toimii Kunnon kaveri -hankkeen kolmannen kauden hankekoordinaattorina Länsi-Helsingin ikäihmisten liikkumista kehittäen ja edistäen.
Säätiön hallitus on päättänyt, että apurahahakua ei avata vuodelle 2023.
Uusin uutiskirjeemme 2/2023 painottaa monialaisen yhteistyön merkitystä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa sekä ihmisten hyvinvoinnin edistämisestä.
Asumiseen liittyy paljon toiveita ja unelmia. Miten haluaisin asua tulevaisuudessa? Millainen asunto olisi minulle sopiva? Millainen asuinympäristö on minulle tärkeä? Vastaako nykyinen koti asumiseni tarpeita?
Oppilaitosyhteistyönä arvioitiin ikääntyvien kokemuksia yhteiskehittämisestä ja osallistumisesta kehittäjäryhmän toimintaan.
Hankkeessa valmennetaan vapaaehtoisia henkilöitä SenioriKamuiksi ikäihmisille ja muodostuneille Kamupareille järjestetään toivetapahtumia tuomaan arkeen mielekästä sisältöä ja tekemistä.
Muistipuistossa tehdään yhteistyötä Kuuloliiton kanssa Kuule ja muista -hankkeessa. Tavoitteena lisätä hoitamattomuudesta johtuvaa heikentyneen kuulon ja muistin sekä kuulon aleneman aivoterveysvaikutusten tunnistamista.
Wilhelmiina Palveluiden uusi yksikkö ikäihmisille on avattu ja Wilhelmiina Tenhola on saanut ensimmäiset asukkaansa. Toimitusjohtaja Minna Saranpää kertoo uusista tuulista.
Kuntoutusviikolla on tärkeää nostaa esille ikääntyvien oikea-aikaisen kuntoutuksen merkitystä heidän kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kannalta. Tutustu STM:n julkaisemaan oppaaseen.