Elämään on tullut lisää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Mitä näillä vuosilla tehdään? Millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on käyttää niitä itselleen, läheisilleen ja koko yhteisölleen merkityksellisellä tavalla? Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen nostaa blogissaan esille sosiaalisen terveyden näkökulmia ja tarvetta uudelle sukupolvisopimukselle ja yhteiskunnan rakenteiden päivittämiselle.
Blogin kirjoittajana Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen.
Pitkäikäistymisen asiantuntija ja kirjailija Ken Stern kertoo kirjassaan Healthy to 100 häistä, joissa ikääntyneet vieraat oli sijoitettu omaan pöytäänsä, pöytään numero 23. Tästä pöydästä tulee Sternin kirjassa vertauskuva jollekin paljon suuremmalle. Se kuvaa tapaa järjestää yhteiskuntaa niin, että eri-ikäiset ihmiset elävät korostuneesti omissa maailmoissaan.
Pöytä kuvaa myös ihmisen elämän jakamista karkeasti kahteen puoliskoon. Ensimmäiseen kuuluvat kouluttautuminen, unelmien ja intohimojen tavoittelu, aktiivinen elämä ja itsensä toteuttaminen. Mutta entä elämän jälkimmäinen puolisko? Millainen sija unelmilla, tulevaisuuden visioilla ja merkityksellisyyden kokemuksilla on silloin, kun työelämä jää taakse ja ikävuosia kertyy?
Pöytä numero 23 on kuva ajattelutavasta, jossa ihmisen mahdollisuudet ja häneen kohdistuvat odotukset määrittyvät pitkälti iän perusteella. Samalla se kertoo yhteiskunnasta, jossa elämänkokemus ja viisaus jäävät helposti käyttämättä.
Ennen kaikkea pöytä numero 23 kertoo osallisuudesta. Siitä, kuka saa olla mukana, kenen ääni kuuluu ja kenellä on mahdollisuus vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteen.
Pitkäikäistyminen on yksi ihmiskunnan historian suurimmista saavutuksista ja samalla hämmentävän paradoksaalinen ilmiö. Suomessa syntyvien lasten elinajanodote on jo yli 80 vuotta, ja yhä useammalla on mahdollisuus elää 90- tai jopa 100-vuotiaaksi.
Yhteiskunnallinen keskustelu pitkäikäistymisestä on edelleen kapea-alaista. Huomio kohdistuu hoivaan, eläkkeisiin, huoltosuhteeseen ja julkisen talouden kestävyyteen. On tärkeää tarkastella, miten ihmisten mahdollisuudet osallistua, vaikuttaa ja kuulua yhteisöihin toteutuvat läpi elämänkulun.
Elämään on tullut lisää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Mitä näillä vuosilla tehdään? Millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on käyttää niitä itselleen, läheisilleen ja koko yhteisölleen merkityksellisellä tavalla?
Stanfordin yliopiston pitkäikäisyystutkimuksen keskus, Stanford Center on Longevity, on nostanut esiin tarpeen uudistaa joustavammaksi koko elämänkulun ajattelua. Kun elämä pitenee, perinteiset mallit ja aikaikkunat opiskelun, työn, perheen ja eläkkeelle siirtymisen järjestämisestä kaipaavat uudelleenarviointia.
Tarvitaan uudenlaista ymmärrystä siitä, mitä ihminen voi elämänsä eri vaiheissa olla ja tehdä.
Ken Stern nostaa kirjassaan Healthy to 100 esiin pitkäikäistymisen kannalta ratkaisevan näkökulman, sosiaalisen terveyden. Stern tarkastelee mm. Japanin ja Singaporen kokemuksia. Näissä yhteiskunnissa on eri tavoin tunnistettu sosiaalisten yhteyksien, sukupolvien välisen vuorovaikutuksen ja ikääntyneiden arvostuksen merkitys pitkälle ja hyvälle elämälle.
Sosiaalinen terveys tarkoittaa mahdollisuutta rakentaa ja ylläpitää merkityksellisiä ihmissuhteita, kuulua yhteisöihin ja kokea olevansa tärkeä toisille ihmisille.
Sternin esiin nostama tutkimustieto osoittaa, että sosiaalisilla suhteilla on yhteyksiä niin fyysiseen kuin psyykkiseen terveyteen. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristyneisyys puolestaan ovat merkittäviä hyvinvoinnin ja terveyden riskitekijöitä.
Erityisen kiinnostavaa on, että sosiaalisen terveyden merkitys ulottuu yksilöiden elämäntavoista yhteiskunnan rakenteisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin. Millaisia yhteisöjä ja kohtaamisen paikkoja rakennetaan? Millaisia rooleja eri-ikäisille ihmisille tarjoutuu? Miten varmistetaan, että mahdollisuus kuulua yhteisöihin säilyy myös elämän myöhemmissä vaiheissa?
Sosiaaliset yhteydet luovat perustaa kuulumisen ja merkityksellisyyden kokemuksille. Osallisuus syventää tätä yhteyttä tarjoamalla ihmisille mahdollisuuksia toimia, vaikuttaa ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
Nyky-yhteiskunnassa eletään yllättävän vahvasti ikäkuplissa. Päiväkodit, koulut, työpaikat, harrastukset ja ikääntyneiden palvelut rakentuvat pitkälti elämänvaiheiden ympärille. Eri sukupolvet kohtaavat usein lähinnä perhepiirissä, jos sielläkään.
Tämä ei ole yhdentekevää.
Kun sukupolvet kohtaavat harvoin, mahdollisuudet oppia toisilta, ymmärtää eri sukupolvia ja erilaisia elämänkokemuksia ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta jäävät vähäisemmiksi.
Elämänvoimaa synnyttävä kulttuuri rakentuu merkityksellisyydestä, toimijuudesta ja ihmisten välisistä yhteyksistä. Ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että hänellä on merkitystä, että hän voi antaa jotakin muille ja että tulevaisuudessa on edelleen jotakin odottamisen arvoista.
Tämä koskee yhtä lailla 17-vuotiasta kuin 87-vuotiasta.
Miina Sillanpään Säätiön vuonna 2026 julkaisemassa Osallisuuden häiriö -teoksessa tarkastelemme ilmiötä, jossa ihminen voi vähitellen ajautua yhteisön ja yhteiskunnan ulkopuolelle, usein lähes huomaamatta. Osallisuuden häiriö syntyy ja vahvistuu myös yhteiskunnan rakenteissa, palveluissa ja arkisissa käytännöissä, jotka rajaavat ihmisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.
Vuoden 2025 Sukupolvibarometrin havainnot osoittavat, että erityisesti nuorten ja iäkkäiden osallisuuden kokemuksissa on puutteita. Pitkäikäistyvässä Suomessa tämä on vakava viesti.
Miina Sillanpään Säätiö on nostanut yhteiskunnalliseen keskusteluun tarpeen uudelle sukupolvisopimukselle. Sukupolvien välisen suhteen tulisi rakentua taloudellisten velvollisuuksien ja vastuiden jakamisen lisäksi yhteiselle vastuulle, osallisuudelle ja mahdollisuuksille.
Uuden sukupolvisopimuksen ytimessä on ajatus siitä, että jokaisella sukupolvella on oikeus olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta. Nuorten näkemyksille ja vaikutusmahdollisuuksille on annettava tilaa, samalla kun vanhempien sukupolvien kokemus, osaaminen ja elämänviisaus tunnistetaan yhteiseksi voimavaraksi.
Sukupolvien välinen osallisuus vahvistaa parhaimmillaan myös demokratiaa, yhteiskunnallista luottamusta ja uudistumiskykyä.
Maailmalla ovat herättäneet kiinnostusta niin sanotut siniset alueet. Näillä alueilla, kuten Japanin Okinawalla, Italian Sardiniassa ja Kreikan Ikariassa, on havaittu poikkeuksellisen paljon pitkään eläviä ihmisiä. Sinisiin alueisiin liittyvässä keskustelussa korostuvat terveelliset elämäntavat, luonteva arkiliikunta ja ravinto.
Vähintään yhtä kiinnostavaa on kuitenkin yhteisöllisyyden, sosiaalisten suhteiden ja elämän merkityksellisyyden asema näiden yhteisöjen arjessa.
Ihmisillä on paikkansa yhteisössä. Heitä tarvitaan, heidän osaamistaan arvostetaan ja he osallistuvat yhteiseen elämään myös korkeassa iässä.
Kiinnostavan esimerkin tarjoaa Singapore, yksi maailman nopeimmin ikääntyvistä yhteiskunnista. Vielä vuonna 2016 maan kansalaisista vajaat 14 prosenttia oli täyttänyt 65 vuotta, mutta vuonna 2026 osuus oli jo yli 21 prosenttia. Singapore on vastannut muutokseen uudistamalla asuinympäristöjä, palveluja ja työelämää sekä vahvistamalla yhteisöllisen osallistumisen mahdollisuuksia.
Ken Stern nostaa Singaporen esiin esimerkkinä siitä, miten sosiaalisten suhteiden merkitys voidaan ottaa tietoisesti huomioon yhteiskunnan rakenteissa.
Singaporessa on kehitetty esimerkiksi asuinympäristöjä, joissa ikääntyneiden asuminen, palvelut, yhteiset tilat ja eri sukupolvien kohtaamiset yhdistyvät. Kampung Admiralty on tästä tunnettu esimerkki. Samaan kokonaisuuteen on koottu asumista, terveyspalveluja, viheralueita ja yhteisöllisiä tiloja.
Ajatus on yksinkertainen mutta vaikutuksiltaan kauaskantoinen. Ihmisten välisiä yhteyksiä voidaan vahvistaa kaupunkisuunnittelun, asumisen ja palvelujen ratkaisuilla. Yhteisöllisyys ei tällöin jää vain yksilöiden oman aktiivisuuden varaan.
Asuinympäristön merkityksen näkökulmaa täydentää sosiologi Mark Granovetterin tunnettu teoria heikkojen siteiden voimasta. Läheisten ihmissuhteiden rinnalla tarvitaan myös väljempiä sosiaalisia yhteyksiä.
Ystävät ja perhe muodostavat usein tärkeimmän turvaverkon, mutta tuttavat, naapurit ja satunnaiset kohtaamiset avaavat yhteyksiä oman lähipiirin ulkopuolelle. Ajatellaan vaikka tuttua kaupan kassaa, jonka kanssa vaihdetaan muutama sana, tai eri-ikäistä ihmistä, jonka kanssa syntyy keskustelu kirjastossa.
Pieniä, lähes huomaamattomia kohtaamisia, joista rakentuu tunne kuulumisesta ympäröivään maailmaan. Nämä arkiset yhteydet voivat vahvistaa luottamusta, lievittää yksinäisyyttä ja avata mahdollisuuksia uudenlaiseen osallistumiseen. Niiden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun ihmisellä ei ole vahvaa perheverkostoa tai läheisiä ystäviä.
Kansainväliset esimerkit herättävät pohtimaan myös suomalaisen yhteiskunnan valintoja.
Mahdollistavatko asuinympäristömme ja palvelumme eri-ikäisten ihmisten luontevia kohtaamisia? Onko yhteisöihin helppo tulla mukaan eri elämäntilanteissa? Ja ennen kaikkea, rakennammeko yhteiskuntaa, jossa pitkä elämä merkitsee myös mahdollisuuksien jatkumista?
Sosiaalisen terveyden ja osallisuuden vahvistaminen on siten myös yhteiskuntapolitiikan, kaupunkisuunnittelun ja paikallisen kehittämisen kysymys. Ratkaisuilla, joita teemme tänään, vaikutamme siihen, millaista elämää tulevaisuuden pitkäikäistyvässä Suomessa voidaan elää.
Ken Sternin ja Michael Clintonin kaltaiset pitkäikäistymiskeskustelun uudistajat ovat haastaneet ajatuksen siitä, että elämän jälkipuolisko olisi ensisijaisesti luopumisen aikaa. He nostavat esiin uusia uria, oppimista, ihmissuhteita, yrittäjyyttä ja mahdollisuuksia löytää elämälle uudenlaisia tarkoituksia.
Myös Stanfordissa kehitetty New Map of Life haastaa tarkastelemaan koko elämänkulkua uudesta näkökulmasta.
Jos yhä useampi elää sata vuotta, miksi oppimisen ajatellaan kuuluvan nuoruuteen, tuottavan toiminnan keski-ikään ja myöhempien vuosikymmenten lähinnä sivuun siirtymiseen?
Pitkäikäistyminen tarvitsee uudenlaista yhteiskunnallista mielikuvitusta ja konkreettisia tekoja, joilla ihmisten osallisuuden mahdollisuuksia vahvistetaan.
Mitä jos 60-vuotias voisi aloittaa uuden uran, osallistua yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen tai toimia nuorten työparina? Mitä jos 16-vuotiaan ja 70-vuotiaan erilaiset kokemukset olisivat juuri se yhdistelmä, jota tarvitaan kuntien, yhteisöjen ja koko Suomen uudistamiseen?
Elämänkokemus, osaaminen, luovuus ja halu vaikuttaa eivät jakaudu ikärajojen mukaan.
Pitkäikäistyvässä Suomessa on valtavasti kokemusta, osaamista ja elämänviisautta, jonka mahdollisuudet ovat vielä osin hyödyntämättä. Samalla on tärkeää varmistaa, että ihmisillä säilyy ikääntyessään mahdollisuus unelmoida, uudistua ja kokea olevansa tarpeellisia.
Osallisuuden näkökulmasta kysymys ulottuu ihmisten osaamisen hyödyntämistä laajemmalle. Kyse on jokaisen oikeudesta kuulua yhteisöihin, tulla kuulluksi ja elää merkityksellistä elämää omilla ehdoillaan.
Hyvään elämään kuuluu myös oikeus lepoon, hoivaan ja omannäköiseen arkeen. Kaikkien ei tarvitse tehdä työtä tai osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan koko elämänsä ajan. Merkityksellisyyttä ei voi eikä pidä mitata ihmisen tuottavuudella. Mahdollisuuksien tulisi kuitenkin säilyä avoimina iästä riippumatta.
Suomessa osallisuudesta puhutaan usein syrjäytymisen ehkäisyn, palvelujen ja heikoimmassa asemassa olevien tukemisen näkökulmasta. Pitkäikäistyvässä yhteiskunnassa osallisuus on ymmärrettävä huomattavasti laajemmin.
Kyse on mahdollisuudesta saada koko yhteiskunnan inhimillinen potentiaali käyttöön. Osallisuus ehkäisee ulkopuolisuutta ja vahvistaa samalla paikallisyhteisöjen ja koko yhteiskunnan elinvoimaa, uudistumiskykyä ja demokratiaa.
Osallisuuden häiriö -julkaisussa nostamme esiin tarpeen uudenlaisille kohtaamisen ja tekemisen demokratian paikoille, sukupolvien yhteiselle toiminnalle sekä ratkaisuille, joissa ihmisten osaaminen, kokemus ja elämänviisaus pääsevät käyttöön.
Pitkäikäistyminen on yksi Suomen suurimmista yhteiskunnallisista mahdollisuuksista, mutta sen hyödyntäminen edellyttää myös sosiaalista uudistumista.
Sosiaalinen terveys ja osallisuus ansaitsevat paikkansa toimintakyvyn, palvelujen saatavuuden ja taloudellisen kestävyyden rinnalla yhteiskunnan keskeisinä tavoitteina.
Pöytä numero 23 muistuttaa siitä, ettei osallisuus toteudu pelkästään sillä, että jokaiselle järjestetään oma paikka. Ratkaisevaa on mahdollisuus tulla yhteiseen pöytään, saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa siihen, mitä pöydän ääressä päätetään.
Miina Sillanpään Säätiö on perustettu vuonna 1965 vaalimaan Miina Sillanpään arvokasta perintöä.
