Suomalainen yhteiskunta ikääntyy vauhdilla – ja se on tosiasia. Olemme tavoitelleet pitkäikäisyyttä, ja siinä olemme onnistuneet. Mutta osaammeko todella elää pitkäikäistyvässä yhteiskunnassa? Näemme ikääntymisen vain kuluna, hoivan tarpeena tai taakkana. Puhumme siitä kuin väistämättömästä laskusta, joka meidän on maksettava.


Pitkän elämänkokemuksen arvo

Kun ikääntyminen kääntyy taakaksi, unohdamme jotakin olennaista: ihmisyyden. Pitkän elämänkokemuksen, hiljaisen tiedon, tarinat ja yhteisöllisen muistin.

Ikääntyminen on pitkän elämän seurausta – ja pitkä elämä on yksi sivistyksen mitta. Siksi myös yhteiskunnan sivistyksen mitta on se, miten se kohtelee niitä, jotka ovat eläneet pitkään. Miten suhtaudumme ihmisiin, joiden muisti hapuilee tai askel horjuu? Onko ihmisen arvo sidottu toimintakykyyn?


Todellinen ongelma: osattomuus

Todellinen ongelma ei ole muistin heikkeneminen tai kehon haurastuminen. Todellinen ongelma on yhteiskunta, joka sulkee oven, kun toimintakyky heikkenee.

Piispa Mari Leppänen kirjoitti äskettäin (HS 20.10.2025) kyvystä elää haurauden keskellä. Hän muistuttaa, että eheään elämään kuuluvat myös sairaudet ja heikkous. Terveys ei ole vain fyysistä toimintakykyä – se syntyy aina myös suhteessa toisiin ihmisiin ja heidän elämänkohtaloihinsa.

Ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi – juuri omana itsenään.


Kirkko osallisuuden rakentajana

Puro metsässä.

Vanhenevassa yhteiskunnassa on haurautta, mutta myös valtavasti voimavaroja. Meillä on yhä ne kestävät konstit, joilla tätä maata on rakennettu: kohtaaminen, osallisuus, yhteinen tekeminen ja keskinäinen arvostus.

Kirkolla ja seurakunnilla on tässä suuri mahdollisuus. Osallisuus ei synny siitä, kuinka tehokas tai aktiivinen ihminen on – vaan kuulumisen kokemuksesta. Jokainen voi antaa oman panoksensa ja samalla saada tukea yhteisöltä.

Toivon, että kirkossa ajateltaisiin kuten Miina Sillanpää aikanaan: ihmisarvo ei katoa vanhuudessa, sairaudessa tai köyhyydessä. Se katoaa vasta, kun ihmiseltä viedään osallisuuden kokemus.

‍

Kirjoittaja on Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen.

Julkaistu ensimmäisenä Kirkon kulmia -blogisarjassa.