Miina Sillanpään Säätiön hallitus kohdensi vuoden 2016 apurahat vanhusten asumista ja asumispalveluja käsitteleviin monialaisiin ja poikkitieteellisiin tutkimuksiin. Apurahaa myönnettiin FT Virve Revon tutkimukseen aiheesta Hoidon ja kontrollintilalliset näkökulmat vanhustenhoidossa Suomessa ja Hollannissa. Virve Repo on julkaissut Muistisairaiden asumisesta Hollannissa tieteellisen artikkelin Terra-julkaisussa. Hän käsittelee artikkelissa yksittäisen hollantilaisen muistisairaille perustetun hoivakodin tilallisia käytäntöjä.
On merkityksellistä, missä ja millaisissa tilallisissa olosuhteissa ikääntyneet ihmiset viettävät viimeiset vuotensa. Tilan kokeminen on yksilöllistä, ja huomion tulee olla yksilöllisessä hoivan suunnittelussa, vaikka ympärivuorokautisen hoivan tilat ovat myös aina kontrolloituja.
Hoivan ympäristöissä on tärkeä kiinnittää huomiota siihen, miten erilaisilla toimilla ja tilojen käytöllä välitetään muistisairaille ihmisille sekä yksityisyyden, turvallisuuden että toiminnallisen vapauden tunteita. Esimerkiksi oman huoneen hallinta voi tuottaa kokemuksen itsenäisyydestä, ja liikkuminen ulkona turvallisessa ympäristössä voi tukea vapauden tunnetta.
Tutustu artikkeliin
Repo, Virve (2023) Tilalliset käytännöt muistisairaiden henkilöiden ympärivuorokautisessa hoivassa (Spatial practices in 24-hour care of people with dementia).
TERRA 135: 3 2023: https://terra.journal.fi/article/view/127733