Elämänviisaus liikkeelle Etelä-Savossa – Miina Sillanpään jalanjäljissä -innovaatiokilpailussa palkittu malli Koko kylän mummola/ukkila on paikka, jossa eri sukupolvet voivat kohdata toisensa kiireettömästi ja aidosti. Innovaatio vastaa tarpeeseen ylisukupolvisille kohtaamisille, joissa ikäviisaus virtaa.
Siskot ja Simot ry:n voittajatoteutuksessa, Koko kylän mummola/ukkilassa, yli 65-vuotiaat ovat toiminnan tähtiä ja sisällönluojia. Tapahtuma tuo lapset, nuoret ja ikäihmiset saman katon alle jakamaan arjen iloa, tarinoita ja läsnäoloa sekä rakentamaan lämpimiä ylisukupolvisia siltoja. Ikäihmiset eivät ole avunsaajia, vaan aktiivisia toimijoita, joilla on runsaasti ikäviisautta jaettavaksi.

Mikkelissä ja Juvalla tapahtuma rakentui ikäihmisten tärkeiden elämäntarinoiden, osaamisen ja harrastusten pohjalta osallistujiensa näköiseksi. Elämänviisaus näkyi ja tuntui tarinoina, muistoina, kädentaitoina ja rakkaina esineinä, joita tutkittiin yhdessä. Elämänviisaus liikkeelle -innovaatiokilpailu mahdollisti pitkään hautuneen idean toteuttamisen ja konseptin kehittämisen osallistavaksi ja näkyväksi.
Ylisukupolvista sillanrakennusta parhaimmillaan

Koko kylän mummola/ukkilasta syntynyt suurin oivallus on mittaamattoman arvokas jokaisen ikäihmisen elämänviisaus ja miten se pääsee loistamaan, kun sille annetaan tilaa. Senioreiden kasvoilta näki ilon ja ylpeyden, kun he pääsivät jakamaan tarinoitaan. Lapset ja aikuiset kuuntelivat innolla ja silmät haltioituneina.
Lämmintä ja positiivista palautetta on tulvinut osallistuneilta Juvalta ja Mikkelistä – ”On uskallettava etsiä uutta, heittäytyä! Tapahtuma tarjosi siihen tilaisuuden!”. Toiveena on, että sukupolvisten välisten kohtaamisten tärkeys ja rikkaus huomataan myös pitkällä aikavälillä. Mahdollisuuksia kohtaamisille pitää olla arjessa enemmän. Eräs lapsi hehkutti: ”Tuo ukki kertoi mulle kalastuksesta ja miten se teki sitä, kun oli lapsi!”.
”Täällä on kivaa ja mummot ovat hauskoja!”

Koko kylän mummola/ukkila -toimintamalli on helposti käyttöönotettavissa, tilaisuuden järjestäminen onnistuu lähes missä tahansa ilman suuria hankintoja. Yhteistyössä on voimaa. Ekologinen ja kotoisa toimintapa – ”Tuo tullessas, tee ollessas ja vie mennessäs” on ollut tehokas ja malli nojaakin kierrätykseen. Jokaisen osallistujan omista kaapeista löytyy vanhoja tavaroita ja muistoja, mikä tekee osallistumisesta vaivatonta.
Toimintamalli sopii jokaiselle – yhteisöille, kouluille, päiväkodeille tai vaikkapa järjestöille. Myös kunnat voivat itse koordinoida Koko kylän mummola/ukkilan itsenäisenä tapahtumana tai osana suurempaa kokonaisuutta. Jokainen yhteisö tarvitsee siltoja ihmisten ja eri sukupolvien välille.
Siskot ja Simot ry:n työryhmä kokee innovaatiokilpailuun osallistumisen olleen upea matka. Mieleen ovat jääneet hetket, kun vapaaehtoisia mummoja ja ukkoja on kutsuttu mukaan. Joka kerta puhelimen toisessa päässä on syttynyt välitön innostus ja mukaan on lähdetty innolla. ”Lämpö ja halu olla läsnä teki syvän vaikutuksen”. Siskot ja Simot ry toivoo sydämellisesti, että Koko kylän mummola/ukkila -toimintamalli ja sen tuoma kohtaamisen ilo leviävät ympäri Suomea – ja miksei myös rajojen ulkopuolelle!
Esittelemme voittajatoteutukset ja niissä kehitetyt materiaalit syksyn aikana. Innovaatiokilpailusta syntyneet materiaalit tulevat yleisesti hyödynnettäväksi kaikkien käyttöön myös Innovaatiotoiminta-sivustolle. Miina Sillanpään jalanjäljissä -innovaatiokilpailu on toteutettu Miina Sillanpään Säätiön omarahoituksella.
- Koko kylän mummola/ukkila -toimintamalli
- Uutinen: Elämänviisaus liikkeelle -palkintojuhlatilaisuus ja voittajatoteutukset esittelyssä, julkaistu 9.10.2026
- Lue lisää innovaatiokilpailusta
Katso video voittajatoteutuksesta:


