Kuntoutumiseen pääsyn on perustuttava ihmisen tarpeeseen, ei asuinpaikkaan tai hyvinvointialueen taloudelliseen tilanteeseen. Eduskunnan kuntoutusverkosto EKKUVE nostaa tavoitteissaan esiin kuntoutuksen yhdenvertaisuuden, Kelan valtakunnallisen vastuun säilyttämisen sekä kuntoutuksen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden kansallisen vertailun. Oikea-aikainen kuntoutuminen on investointi ihmisten toimintakykyyn ja kestävään julkiseen talouteen.

Eduskunnan kuntoutusverkosto EKKUVE keskusteli tulevan vaalikauden tavoitteista hyödyntäen Kuntoutusverkosto KUVEn ja muiden kuntoutuksen toimijoiden tavoitteita. Yhteisenä lähtökohtana on vahvistaa kuntoutumisen asemaa sekä varmistaa, että ihmiset pääsevät tarvitsemiinsa palveluihin oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti.

Julkisen talouden säästöpaineissa on entistä tärkeämpää tunnistaa, mistä ei kannata säästää. Vaikuttava kuntoutuminen vahvistaa ihmisten toimintakykyä, työ- ja opiskelukykyä sekä itsenäistä arkea. Samalla se voi vähentää raskaampien palvelujen tarvetta ja hillitä yhteiskunnan kustannuksia.


Kuntoutuksen yhdenvertaisuus edellyttää vahvaa valtakunnallista vastuuta

Eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtaja Mira Nieminen painotti, että jokaisella on oltava yhdenvertainen mahdollisuus kuntoutua riippumatta asuinpaikasta, tulotasosta tai elämäntilanteesta.

Kuntoutumisen saatavuus ei saa eriytyä hyvinvointialueiden taloudellisen tilanteen tai erilaisten palvelukäytäntöjen seurauksena. Nieminen toi esiin myös Kelan tärkeän roolin.

”Kelan järjestämisvastuun säilyttäminen on keskeinen osa kuntoutuksen yhdenvertaisuuden turvaamista. Valtakunnalliset palvelut ja yhtenäiset järjestämisperiaatteet tukevat ihmisten mahdollisuuksia saada kuntoutumiseensa tukea eri puolilla Suomea”, korostaa Mira Nieminen.

Samalla Kelan, hyvinvointialueiden, järjestöjen ja muiden kuntoutuksen toimijoiden välistä yhteistyötä on vahvistettava. Kuntoutumisen tarve on tunnistettava ajoissa ja palveluketjujen on toimittava saumattomasti. Ihmisen näkökulmasta kuntoutumisen tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus hallinnollisista vastuurajoista riippumatta.


Kuntoutumisen toteutumista ja vaikuttavuutta on voitava vertailla kansallisesti

Eduskunnan kuntoutusverkoston jäsen, kansanedustaja Sari Sarkomaa painotti kuntoutumisen kansallista vaikuttavuutta. Suomessa tarvitaan systemaattista ja vertailukelpoista tietoa siitä, miten kuntoutumisen tuki toteutuu eri hyvinvointialueilla ja millaisia tuloksia sillä saavutetaan.

Vertailun tulee kattaa kuntoutukseen pääsy, palvelujen saatavuus ja oikea-aikaisuus sekä kuntoutujien toimintakyvyssä tapahtuvat muutokset. Lisäksi tarvitaan yhteisiä mittareita kuntoutuksen tuloksellisuuden, vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden arviointiin.

Pelkkä tieto kuntoutuspalvelujen määristä tai kustannuksista ei riitä. On pystyttävä arvioimaan, saavatko ihmiset tarvitsemansa kuntoutuksen ja paraneeko heidän toimintakykynsä sen seurauksena.

”Kansallinen hyvinvointialueiden välinen vertailu tekisi näkyväksi alueelliset erot, auttaisi tunnistamaan vaikuttavia toimintamalleja ja loisi perustan kuntoutuksen tietoon perustuvalle johtamiselle. Vertailussa on huomioitava alueiden erilaiset väestörakenteet ja palvelutarpeet. Yhteinen kansallinen tietopohja on välttämätön, jotta kuntoutuksen yhdenvertaisuutta voidaan arvioida ja vaikuttavia ratkaisuja levittää koko Suomeen”, painottaa Sarkomaa.


Kuntoutuminen on investointi ihmisiin ja kestävään talouteen

Eduskunnan kuntoutusverkosto korostaa, että kuntoutuksen hyötyjä on tarkasteltava yksittäisen palvelun kustannuksia laajemmin. Oikea-aikainen kuntoutuminen ehkäisee toimintakyvyn heikkenemistä, vähentää raskaampien palvelujen tarvetta sekä tukee työssä ja opiskelussa jatkamista.

Kuntoutumisen vaikutukset ulottuvat myös ihmisten osallisuuteen, itsenäiseen arkeen ja mahdollisuuksiin elää toimintakykyistä elämää. Erityisesti väestön pitkäikäistyessä kuntoutumisen merkitys korostuu.

Kuntoutuksen kehittäminen edellyttää yhteistä suuntaa yli hallinnonalojen ja organisaatiorajojen. Järjestöjen osaaminen, vertaistuki ja kokemustieto on tunnistettava ja kytkettävä pysyväksi osaksi kuntoutumista tukevia rakenteita.

Lisätiedot

  • Mira Nieminen, kansanedustaja, Eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtaja
    mira.nieminen@eduskunta.fi
  • Soile Kuitunen, Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja, Kuntoutusverkosto KUVEn puheenjohtaja
    soile.kuitunen@miinasillanpaa.fi

Eduskunnan kuntoutusverkosto on kansanedustajien yhteistyöelin, joka tekee tiivistä yhteistyötä SOSTEn ja Kuntoutussäätiön koordinoiman kuntoutusverkoston KUVEn kanssa. Eduskunnan kuntoutusverkosto järjestää kansalaisinfoja ja keskustelee kuntoutuksen ajankohtaisista kysymyksistä sekä vaikuttaa kuntoutuksen kehittämiseen.