Miina Sillanpään Säätiöyhteisössä ja ennen kaikkea Hyvän ikääntymisen olohuone -hankkeessa työskentelevät Olga Hannunen ja Anna-Maija Vainiomäki esittäytyvät.
Anna-Maija Vainiomäki viimeistelee tällä hetkellä geronomi-opintojaan Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Hän on myös tietoliikennetekniikan insinööri. ”Mietin, että haluan tehdä vielä jotain muutakin – jotain enemmän ihmisten parissa. Koulutuksen myötä työskentely onkin avannut polun antoisasti aivan uudelle alalle”, Anna-Maija eli tuttavallisemmin Ansku taustoittaa.
Olga Hannunen on koulutukseltaan geronomi. Hän on aloittanut Säätiöyhteisössä työskentelyn ensin Wilhelmiina Tenholassa yhteisökoordinaattorina, jonka jälkeen hän on vastannut sekä Olohuone-toiminnasta Miina Sillanpään Säätiössä ja siirtynyt Tenholasta Wilhelmiina Taavetin yhteisökoordinaattoriksi.

Luonnossa liikkuminen yhdistää molempia. Vapaa-ajalla Ansku viihtyy koiran kanssa lenkeillä metsässä. ”Ulkokuntosalit sekä lenkkeily metsässä, erityisesti kompassi ja kartta kädessä”, kertoo Olga innostuneena mielipuuhastaan. Hän on harrastanut suunnistusta jo 20 vuotta. Lisäksi hän on opetellut neulomaan sukkia ja virkkaamaan isoäidinneliöitä.
Ylisukupolvisia ja elämänviisaita kohtaamisia
Olga ja Ansku työskentelevät molemmat Miina Sillanpään Säätiön Hyvän ikääntymisen olohuone -hankkeessa. Olga on hankkeen yhteisökoordinaattori ja hän koordinoi olohuonetoimintaa valtakunnallisesti. Hyvän ikääntymisen olohuoneen lisäksi Olga toimii palvelutalo Wilhelmiinassa yhteisökoordinaattorina, suunnitellen ja toteuttaen aktiivista arkea Wilhelmiinan asukkaille.

Ansku aloitti viime vuonna Tampereen Olohuoneen ohjaajana ja tämän vuoden alusta hän on toiminut ohjaajana Helsingin olohuoneessa. Olgan ja Anskun asiantuntemusta hyödynnetään muidenkin Säätiön hankkeiden toiminnassa. Anskun työtehtäviin on kuulunut myös Vanhat tekijät -toiminta, jonka aiheina on ollut mm. kasvien istutus, kanteleen soittaminen ja lempimatkat. Vanhoissa tekijöissä nuoret esittelevät omia harrastuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan, joista eläkeikäisillä on paljon kokemusta ja tietoa. Elämänviisaus ja nuoruuden into kohtaavat.
Ansku oli kesällä mukana Vanhat tekijät -kulttuurikohtaamisissa, josta mieleen on jäänyt esimerkiksi ikimuistoinen hevosretki ikäihmisten kanssa. Kesällä Ansku oli ohjaamassa myös Martinlaakson yhteisötilassa Hyvän ikääntymisen kesäolohuonetta yhdessä sidosryhmien kanssa.
Merkityksellistä ja rohkeaa työtä

Olgalle työn suola ovat kohtaamiset iäkkäiden kanssa. Hän kokee merkitykselliseksi, että saa olla osaltaan kehittämässä toimintaa, jotta me kaikki voimme ikääntyä paremmin. Anskusta on hienoa, että Olohuone tarjoaa naapuruston eläkeikäisille sekä eri sukupolville paikan, jossa kokoontua yhteen. ”Yhteiset keskustelut ja yhdessäolo on tärkeää. Naapurustoon on muodostunut hiljalleen oma yhteisö”. Anskua ilahdutti Olohuoneen kävijä, joka oli kirjoittanut vieraskirjaan: ”Me parannamme maailmaa”.
Ansku kokee oppineensa paljon hanke- ja järjestötyöstä. Tehtäviensä kautta molemmat voivat edistää ikääntyvien kokonaisvaltaista hyvinvointia ja toimintakykyä, varsinkin sosiaalisesta näkökulmasta.
- Tutustu Hyvän ikääntymisen olohuoneeseen
- Tutustu Ikävoimaa-valmentajien toimintaan, johon kuuluvat mm. Vanhat tekijät -kulttuurikohtaamiset.



