Järjestimme 8.11.22 ikääntyvien asumisen ennakointia käsittelevän webinaarin. Kehittämispäällikkö Virpi Annaniemi Miina Sillanpään Säätiöstä taustoitti ja johdatteli aiheeseen. Tutkimusten mukaan valtaosa 55-vuotiaista ei ole varautunut riittävästi asumisen muutoksiin. Asumiseen liittyvät mieltymykset ovat muodostuneet elämänkulun aikana ja elämäntilanteet ovat aina yksilöllisiä. On kuitenkin hyvä pohtia ajoissa, mitä itse omalta asumiseltaan ikääntyneenä toivoo. Mistä asioista nautin, millainen olisi hyvä tulevaisuus? Milloin on tarpeellista tehdä muutoksia?

 

Pirjo Yltävä kertoi oman tarinansa muutosprosessista, johon kuului luopuminen omakotitalosta ja useampi muutto ennen nykyistä kerrostalokodin löytymistä. Yltävän mukaan omia asumisen ratkaisuja kannattaa miettiä etukäteen, antaa pohdinnoille aikaa ja ryhtyä myös rohkeasti toimeen. Muutosten myötä aikaa voi vapautua uusille tärkeille asioille ja tekemisille.

 

Kehittäjä, arkkitehti Päivi Rekula Suomen Asumisen apu ry:stä antoi vinkkejä ja välineitä oman asumisen ennakoinnin pohdintaan. Hän kannusti aloittamaan oman ennakoinnin prosessin. Siihen kuuluu pohdintaa omista asumisen muutostarpeista ja ennakoinnin esteistä sekä tiedon hakemista erilaisista asumisen ratkaisuista. Asumisen Apu ry tarjoaa pohdintojen tueksi asumisen pikatestiä ja välineitä asumissuunnitelman tekoon.

 

Webinaariesitysten materiaalit

 

Tutustu myös