Miina Sillanpään päivänä 1. lokakuuta liputetaan kansalaisvaikuttamisen puolesta. Vuodesta 2023 alkaen päivä on vakiintunut liputuspäivä. Samana päivänä vietetään myös Järjestöjen päivää. Miina Sillanpää teki väsymättä töitä paremman elämän puolesta kaikille.
”Jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen.”
Pitkäaikaisella kansanedustajalla ja Suomen ensimmäisellä naisministerillä Miina Sillanpäällä on ollut merkittävä rooli suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Sillanpää nosti esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, paransi vähäosaisten asemaa ja teki päämäärätietoisesti töitä yli puoluerajojen vaikuttaen mm. lasten ja nuorten turvallisen elämän mahdollistamiseen, tasa-arvon toteuttamiseen sekä vanhustyön edistämiseen. Hän teki aloitteita mm. ensi- ja turvakodin perustamisesta, kouluruokailusta sekä nykyaikaisen synnytyssairaalan perustamisesta. Sillanpää korosti myös sivistyksen ja koulutuksen merkitystä ja ajoi yleistä oppivelvollisuutta.
”Ei koskaan saa sanoa minä en osaa, vaan vaikeimmissakin tilanteissa pitää sanoa minä yritän.”
Miina Sillanpää luotti järjestöjen ja kansalaisvaikuttamisen voimaan. Hän oli perustamassa useita järjestöjä ja organisaatioita, ja teki väsymättä töitä paremman elämän puolesta kaikille. Miina Sillanpää näki yhdistystoiminnan, eri tahojen välisen vuorovaikutuksen, neuvottelujen ja yhteistyön merkittävinä kanavina tärkeinä pitämiensä asioiden ajamiseen. Hän sopiikin erinomaisesti kansalaisvaikuttamisen keulakuvaksi. Miina Sillanpään Seuran aloitteesta 1.10. vietetään myös vuosittaista Järjestöjen päivää, jolloin tehdään tunnetuksi järjestöjen tärkeää työtä ja kansalaisvaikuttamista, yhteistyökumppanina SOSTE ry.
”Jokaiselle ihmiselle tekee hyvää, kun hän saa nähdä ja kuulla, että sydämen halulla tehty työ saa vastakaikua ja ymmärtämystä osakseen.”
Miina Sillanpään Säätiö on yksi Miina Sillanpään työn jatkajista. ”Jatkamme työtä Miinan jalanjäljissä. Vahvistamme erityisesti ikääntyneiden kuntoutumista koskevaa tutkimus- ja kehittämistyötä. Tähtäämme jatkossakin sosiaalisesti kestäviin innovaatioihin, jotka tukevat ikääntyneiden toimintakykyä ja osallisuutta", toteaa Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen.
Monialainen yhteistyö järjestö- ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa on tuottanut mm. edistyksellisiä digitaalisia palveluja muistisairaille ja kehitysvammaisten kuntoutukseen, vähentänyt ikääntyvien yksinäisyyden kokemuksia sekä ehkäissyt haavoittuvassa asemassa olevien syrjäytymistä. Säätiö yhdistää toiminnassaan Miinan arvomaailman ja nykyaikaisen palvelukehittämisen ja tekee tutkitusti vaikuttavaa työtään innostuneena meidän jokaisen hyväksi – Miinan hengessä nostammekin ylpeinä lipun salkoon 1.10.!
Tutustu Miina Sillanpään elämäntyöhön
- Lyhytdokumentti Miina Sillanpäästä ”Tahtoa, uskoa, uskallusta”, kesto noin 8 min
- Tietopaketti Miina Sillanpäästä
- Tietoa Miina Sillanpään elämäntyöstä Miina Sillanpään Seuran nettisivuilta
- Valokuvia median käyttöön sekä muuta materiaalia
- SOSTE ry:n vinkit Järjestöjen päivän viettoon
(Sitaatit ovat Miina Sillanpään lausahduksia ja mietteitä)