Blogin kirjoittajana Miina Sillanpään Säätiön toimitusjohtaja Eija Sorvari
Kulttuurin ja taiteen merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on kiistatonta sekä tutkimusten että yksilöllisten kokemusten perusteella. Kulttuurin ja taiteen myönteiset vaikutukset onkin tunnistettu Miina Sillanpään Säätiön toiminnassa jo vuosikymmeniä. Taide, musiikki, teatteritaide ja kirjallisuus eri muodoissaan ovat osa sekä arkeamme että juhliamme. Myös kehittämistyössä olemme tietoisesti hyödyntäneet kulttuuritoiminnan mahdollisuuksia ikääntyvien ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Valotan muutamin esimerkein, miten olemme omassa työssämme toteuttaneet kulttuuria sisältävää toimintaa.
Säätiön taidekokoelma sisältää noin 600 teosta, joita on sijoitettu toiminnallisiin tiloihimme niin, että sekä asukkaamme, asiakkaamme että henkilöstö pääsevät nauttimaan niistä. Taideasiantuntijoiden laatima opastettu taidepolku tarjosi Siuntion Kylpylässä vuosikausia mahdollisuuden tutustua säätiön taiteeseen ja saada lisätietoa yksittäisistä teoksista ja niiden takana olevista taiteilijoista. Nykyisin taidetta on runsaasti esillä Asumispalvelukeskus Wilhelmiinassa Helsingin Pikku Huopalahdessa. Palveluasumisen ja hoivan piirissä olevat asukkaamme osallistuvat myös itse Wilhelmiinan vaihtuvien näyttelyiden kokoamiseen ja monenlaiseen luovaan toimintaan, joka sisältää muun muassa laulamista, teatteria ja mahdollisuuksia käsitöiden tekemiseen.
Muistaakseni laulan -musiikkitoimintamme perustana on muistisairaiden toimintakykyä ja lähiverkostoa tukeva valmennusmalli ja Muistaakseni laulan -laulukirja, jota voi tilata Miina Sillanpään Säätiöstä. Pääkaupunkiseudulla toiminta koostuu musiikkineuvos Marjukka Riihimäen johtamasta senioreille avoimesta Laulusta voimaa -kuorosta sekä muistisairaiden lauluhetkistä ja teemallisista yhteislaulutilaisuuksista. Wilhelmiinassa kuukausittain järjestettävät avoimet yhteislaulutilaisuudet ovat olleet koronapandemian vuoksi tauolla, mutta tarkoituksemme on käynnistää ne jälleen vuoden 2023 alusta alkaen. Yhteislaulujen merkeissä olemme osallistuneet myös lokakuussa vuosittain järjestettävään ARMAS-festivaaliin, joka juhlistaa ikääntymistä kulttuurin keinoin. Olemme halunneet viedä laulamisen iloa monenlaisiin ympäristöihin, joten yhteislaulutilaisuuksia on järjestetty muun muassa kauppakeskuksessa, kirkossa ja kaupungintalon juhlasalissa. Oma kokemuksemme on, että musiikkitoiminnan käynnistämiseksi on hyvä tutustua oman lähialueen ammattilaisiin, jotta toiminnan vetäjäksi löytyy sopiva henkilö. Meillä on ollut ilo tehdä jo vuosia yhteistyötä valovoimaisen ja innostavan Marjukka Riihimäen kanssa, jonka loputtomat uudet ideat ovat olleet musiikkitoimintamme kehittämisen lähteenä.
Myös teatteritoiminnan avulla on mahdollista vähentää yksinäisyyttä ja lisätä yhteisöllisyyttä. Joitakin vuosia sitten toteutetussa Kohtaamisia kotikulmilla -hankkeessa kehitimme sosiaalisen ja kulttuurisen yhteisömallin, jossa teatteri oli keskeisessä asemassa mahdollistamalla tutustumista omiin naapureihin ja lähialueen asukkaisiin. Yhdessä ammattitaiteilijoiden kanssa Wilhelmiinan asukkaita osallistui Jemina Sillanpään ohjaamaan Unelmien aikataulu -produktioon, jota esitettiin Kansallisteatterin Willensaunassa kahtena peräkkäisenä vuonna. Osallistujat kokivat teatteritoiminnan erityisen voimaannuttavana ja omaa elämää rikastavalta.
Kulttuuria voi harrastaa ja luovaan toimintaan osallistua myös vähällä rahalla tai maksutta. Pienituloisille, yksinäisille eläkeläisnaisille kehitimme ryhmätoimintamallin Neuvokkaiden naisten kestävät konstit -hankkeessa. Neuvokkaiden naisten ryhmiä toimii yhdistyksissä ja kunnissa eri puolilla Suomea, ja niiden perustamisesta kiinnostuneille ohjaajille löytyy lisätietoa ja ohjaajan opas verkkosivuiltamme. Yksi keskeinen osio ryhmätoiminnassa on kulttuuri. Neuvokkaat naiset jakavat toisilleen vinkkejä ja tutustuvat oman lähialueen edulliseen tai maksuttomaan kulttuuritoimintaan. Esimerkiksi kirjastoista löytyy kirjojen lisäksi musiikkia, elokuvia ja taidenäyttelyjä. Myös luonnossa liikkumista ja kulttuuria on mahdollista yhdistää, kuten omaishoitoperheille kohdennetussa Kuu kurusta kesään -luontohankkeessamme. Omaishoitotilanteissa voi valokuvien välityksellä palata luontomuistoihin ja keskustella esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelusta. Säätiön ylläpitämässä virtuaalisessa Muistipuistossa voi puolestaan yhdistää aivoterveyttä ja kulttuuria muun muassa musiikki- ja loruvisojen sekä musiikkimuistojen avulla.
Kulttuuri voi sisältyä monin eri tavoin hyvinvointia edistävään toimintaan. Kulttuurin avulla voidaan vahvistaa osallisuutta, vähentää yksinäisyyttä, käsitellä tunteita ja rikastaa arjen merkityksellisyyttä. Kulttuurielämys voi liikuttaa, se voi ilahduttaa, se voi herättää ajatuksia ja saada aikaan keskustelua. On monenlaisia mahdollisuuksia harrastaa kulttuuria tai osallistua itse sen tuottamiseen. Etsitään siis jokainen oma tapamme nauttia hyvinvointia tarjoavasta kulttuuritarjonnasta!
”Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu, lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja”
(Goethe)
Lisätietoja:
- Muistaakseni laulan -hanke: https://www.miinasillanpaa.fi/hankkeet/kuntoutus/muistaakseni-laulan/
- Yhteislauluvideo (tekstitetty, 30 min) Marjukka Riihimäen ja Laulusta Voimaa- seriorikuoron esittämänä
- Neuvokkaiden naisten kestävät konstit -hanke: https://www.miinasillanpaa.fi/hankkeet/neuvokkaiden-naisten-kestavat-konstit/
- Luontosivusto: https://www.luontosivusto.fi/
- Muistipuisto: https://www.muistipuisto.fi/