Miina Sillanpään Säätiö on useissa tutkimus- ja kehittämishankkeissaan paneutunut musiikin merkityksellisyyteen ja sen toimintakykyä ja hyvinvointia edistävään vaikutukseen. 

 

Musiikkia toimintakyvyn tueksi

Muistaakseni laulan® -musiikkitoiminta kohdentuu yleisesti ikääntyville ihmisille, mutta sisältää myös muistisairaille tarkoitettua erityistoimintaa. Muistaakseni Laulan® -laulukirjaa levitetään edelleen valtakunnalliseen käyttöön. Säätiö järjestää sekä yksin, että yhteistyökumppaneiden kanssa ikääntyville ihmisille suunnattua kuoro- ja yhteislaulutoimintaa, esimerkkeinä ikääntyneiden Laulusta voimaa -kuorotoiminta, Helsinki laulaa -tapahtumat sekä ARMAS-festivaali, johon säätiö on osallistunut vuodesta 2017 pääosin musiikkisisällöillä.

 

Laula yhteislauluja yhdessä seniorikuoron kanssa.
Videossa esiintyy Laulusta Voimaa! -seniorikuoro johtajanaan musiikkineuvos Marjukka Riihimäki. Lauluina on helppoja ja tuttuja suomalaisia lauluja, kuten esim. Arvon mekin ansaitsemme ja Kotimaani ompi Suomi. Video on tekstitetty ja lauluihin on helppo yhtyä mukaan laulamaan. Videon kesto on noin 30 minuuttia ja se on maksutta käytettävissä esimerkiksi ikääntyneiden ryhmätoimintaan ja palvelutalojen virkistysohjelmaan.

 

Laula joululauluja yhdessä seniorikuoron kanssa.
Laulusta Voimaa! -seniorikuoro johtajanaan musiikkineuvos Marjukka Riihimäki laulattaa tuttuja joululauluja, kuten esim. Varpunen jouluaamuna, Jouluyö, juhlayö sekä Jouluaatto on nyt herttainen. Video on tekstitetty ja lauluihin on helppo yhtyä mukaan laulamaan. Videon kesto on noin 30 minuuttia ja se on maksutta käytettävissä esimerkiksi ikääntyneiden ryhmätoimintaan ja palvelutalojen virkistysohjelmaan.

 

Muistaakseni Laulan® -laulukirja.
Laulukirja sopii käytettäväksi niin ohjatuissa pienryhmissä kuin myös kotona läheisen kanssa. Laulukirja sisältää 40 laulun sanat helppolukuisena tekstinä ja kuvituksena on muistoja herättäviä vanhoja postimerkkejä. Mukana tulee myös esilaulettu CD, jossa on puolet kirjan lauluista. Laulujen joukosta löytyy mm. Kulkurin valssi, Minne tuuli tytön kuljettaa, Vanhoja poikia viiksekkäitä, Päivänsäde ja menninkäinen ja Voi tuota muistia.

Muistaakseni laulan -laulukirjan hinta on 15€ + postikulut, sisältäen CD:n. Tilaukset osoitteesta: julkaisut@miinasillanpaa.fi

 

Muistipuiston musiikkisisällöt.
Maksuton ja helppokäyttöinen Muistipuisto-verkkopalvelu tarjoaa myös musiikkisisältöjä sekä tietoa musiikin merkityksestä hyvinvoinnille ja toimintakyvylle. ”Laulaminen ja musiikin kuunteleminen ovat monin tavoin hyväksi aivoille. Musiikin harrastaminen kehittää aivoalueita, jotka liittyvät muistiin, keskittymiskykyyn ja oppimiseen. Tuttu, elämänkaaren eri vaiheisiin liittyvä musiikki herättää muistoja ja tunteita.”

Kokeile Musiikkivisoja tai laula tuttujen laulujen mukana.

 

Muistaakseni laulan® -hanke toteutui vuosina 2009–2011. Siinä edistettiin musiikkipohjaisten kuntoutusmenetelmien käyttöönottoa ja saatiin tietoa niiden vaikuttavuudesta.